Elvis ellää!

19.01.2012 - 0:43 / enna.


Täytyy mainostaa Kingi Kongi Gallerian ”Elvis is in the building”-näyttelyä, meneillään vielä 29.1. 2012 asti. Minulla oli ilo ja kunnia nimittäin päästä siihen mukaan! Kiitos Kingi Kongi! Töitä yhteensä 26:lta tekijältä esillä siellä, monenlaista tekniikkaa ja tyyliä. Minulta on yksi piirros siellä seassa.

Joulunpyhät vietin siis Elvaria piirtäen. Elvis olikin itseasiassa yllättävän vaikea aihe minulle nyt, olen vieraantunut hänestä melkoisesti. Nuorempana olin kova fani, on levyt ja kirjat ja krääsät edelleen. Nykyään tulee harvemmin kuunneltua Elvistä, mutta hahmo ja elämäntarina kiehtoo edelleen. Pyhimyskuvaa en hänestä pystynyt tekemään vaan lähestyin aihetta humoristisemmin. Tein ensin Elvis-paperinuken ja sille eri aikakausien vaatteita, mutta sitten huomasin internetistä että semmoisia onkin tehtynnä paljon, rupes tuntumaan tyhmältä…keksin sitten muuta.

Käykää näyttelyssä, osoite Vaasankatu 15 Hellsinki. Mie en laita sitä näyttelytyön kuvaa tähän nyt, sitten myöhemmin kun näyttely on ohi.  Laitan tämmösen toisen jonka tein Elvarin vaatekaapista…Noita mustekyniäni (en edes tiedä virallista nimeä, tuommoset mustat ohuet tussikynät?) käytän ja puuvärejä.

”The many moods and shades of Mister Presley”

Kingi Kongin blogi: kingikongi.blogspot.com

Kategoria: kivvaa, music.



Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus




Kategoriat

Linkit